maanantai 14. kesäkuuta 2010

Ensitapaaminen

Muutin nykyiseen yksiööni viime vuoden loppupuolella. Erittäin eläinrakkaana ihmisenä aloin melko pian haaveilla uudesta lemmikkieläimestä. Pohdin ensimmäiseksi, olisiko se tällä kertaa leijonanharjaskani vai rotukissa. Molemmista minulla on aikaisempaa kokemusta. Lopulta tulin tulokseen, että hakisin tulevan kissaystäväni eräästä Eläinten turvakodista. Pidin tärkeämpänä sitä, että kissa saisi uuden mahdollisuuden elää hyvän elämän kuin sitä, että minä saisin rotukissan. Maatiaiskissa kelpasikin oikein hyvin.

Maaliskuun alussa minä ja isäni lähdimme ajelemaan kohti Eläinten turvakotia. Matkan varrella pysähdyimme isän käydäkseen pankkiautomaatilla. Odotin autossa, kunnes isäni saapui kalapaketin kanssa. Hän oli poikennut läheiselle savukalakojulle samalla. Naureskelimme ajatukselle, että mitäköhän kissa tulee tuumimaan kalanhajuisesta vastaanotosta! Luultavasti sen tunteet olisivat ristiriitaiset.

Saavuimme määränpäähämme. Isäni avasi oven ensimmäisenä ja samassa koira työntyi miltei autoon. Lörpöttelin koiralle innoissani, sillä olin poikkeuksellisen innoissani (en erityisemmin pidä koirista). Astuimme molemmat ulos autosta autiolle pihalle. Koira oli edelleen isäni kimpussa. Yhtäkkiä toinen samanlainen ryntäsi kimppuuni. Lepertelin sillekin alussa, mutta kohta isäni ilme muuttui aikalailla. Koirat olivat rotevia ja hyppivät korkealle, kohti päitämme. Katsoin isääni hermostuneena, yrittäen arvioida hänen ilmettään. "Nämä taitavatkin olla vahtikoiria", hän sanoi. Sydämeni alkoi takoa hurjasti, kun tajusin että saattaisimme joutua näiden koirien välipaloiksi. Samalla muistin kyltin, jota vilkasin hajamielisesti automme kurvatessa pihan portista sisään: "Täällä vartioin minä" -teksti ja koiranpään kuva. Isä komensi minua menemään autoon. Tein työtä käskettyä. Pääsin sisään ilman koiranpuremaakaan. Jäljessä tuli isä ja sain huokaista helpotuksesta. Aloin soittaa henkilölle, joka lupasi olla meitä vastassa. Onnekseni hän vastasi ja kertoi olevansa tuota pikaa paikalla. Saavuttuaan hän otti koirat kiinni ja vei ne pois tieltä.

Pääsin tarhaan, josta valitsisin karvaisen kaverini. Siellä oli kova meteli. Koira haukkui lakkaamatta. Ensimmäisessä häkissä majaileva kissa näytti pelokkaalta. Paloin halusta ottaa heti juuri sen mukaani. Jostain syystä päätin kuitenkin jatkaa katselua. Valinta oli todella vaikea, sillä olisin halunnut ottaa kaksi kissaa. Eräässä häkissä oli parivaljakko, joka tuli toimeen kuin siskokset. Isäni sanoi kuitenkin, että yksi saa luvan riittää. Niinpä jatkoin valintaprosessiani. Lopulta iskimme molemmat, minä ja isäni, silmämme pikkuruiseen, parivuotiaaseen hauskannäköiseen otukseen, joka muistutti ilveksenpoikasta. Se oli kiemuralla takertuneena kulahtaneeseen tyynyyn. Kun aloin silittää sitä hellästi, se nosti takamustaan korkealle ja näytti todella hellyyttävältä. Ilmoitin valinnastani esittelijälle, jonka jälkeen hän alkoi irrottaa eläintä tyynystä ja työnsi sen kantokoppaan. Maksoin isäni antamilla rahoilla ja pääsimme lähtemään kohti kotia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti