lauantai 7. toukokuuta 2011

Elsa pääsi taas ulos.

Käytin kumppanini kanssa Elsaa tänään ulkona, koska se teki yhden tosi hassun ja sekopäisen jutun. Se ahtautui kokonaan siihen rasiaan, johon idätin rairuohon siemenet. Nyt heinät on siis aika lytyssä! Arvelin, että Elsan luonnonkaipuu on niin suuri, että sen takia hän halusi asettua heinille.


Elsa, the Cupcat.



Aloitimme ulkoilun pihani "hiekkalaatikolta", koska halusin keinua vähän aikaa. Sieltä kannoimme Elsan vähän vihreämmälle ja heti alkoi kiinnostaa - vaikkakin arkuutta oli alussa. 

Alkujännityksen jälkeen alkoi mennä hyvin. Elsa maisteli vähän heiniä ja haisteli kaikkea innoissaan. Kunnes - aivan yhtäkkiä, Elsa pomppasi kauhealla voimalla ylöspäin. Päättelimme, että se saattoi johtua säikähdyksestä, jonka ohi ajava paku sai aikaan, tai nokkosenpistosta, mikäli se osui Elsan anturaan tai nenään. Onneksi pidin hihnasta lujasti kiinni, ettei Elsa päässyt karkaamaan.


 Otimme mukaan myös Elsan harjan, jotta voimme helpottaa sen karvanlähtöä hieman. Siitäkös Elsa nautti..! Varsinkin, kun harjasi sen päälakea ja hännän tyveä. Peppu nousi taas korkealle.
 Kun etenimme kohti läheistä tiheikköaluetta (jossa puita, pari pensasta ja muita kasveja), alkoi harakka raakkua meille suoraan edessä olevan puun oksalta. Elsa tarvitsikin rohkaisusilityksiä, jotta uskaltaisi lähestyä sitä. Elsa taisi hoksata, että me vahdimme hänen selustaansa, koska hitaasti se eteni tiheikköön. Silloin harakka lensi hieman kauemmas, toisen puun oksalle raakkumaan. Elsakin maukui sille urheasti.

 Elsa olisi taas kovasti halunnut mennä aidan ali joidenkin pihaan. Kerran oli lähellä, ettei saanut harhautettua meitä! Niinhän se on, että aina kielletty kiehtoo eniten. Ei kuitenkaan viitsitty rikkoa kotirauhaa samoilemalla toisten pihoilla. Oih, olisipa mukavaa jos olisi ikioma iso piha, jossa olisi paljon kukkia sekä muita kasveja, kuten isoja reheviä puita ja pensaita... Oma kaunis puutarha, jossa Elsakin saisi kulkea ihan vapaasti.


Lopuksi, annetaan kuvien puhua.
































Ps. Kaikki muut kuvat on ottanut kumppanini, paitsi kuvan hänestä itsestään ja Elsasta otin tietysti minä.

2 kommenttia:

  1. Voikun ihana toi, että pitänyt mennä tonne änkeemään XD Kumma juttu miten kissat tykkää ahtautua aina pieniin laatikoihinkin ja vaikka minne.. No onneksi hän pääsi ulos ja on tyytyväinen<3 Tosi suloinen tapaus.

    VastaaPoista
  2. Leena: No niinpä!! Ihan pöpi tää kisu on kyllä. <3 En oo kyl ite ennen tavannut samanlaista kissaa, jolla olisi yhtä eriskummallisia tempauksia. xD

    VastaaPoista