Päivä alkoi paremmin kuin odotinkaan. Elsa parkkeerasi matolla edessäni, kun söin aamiaistani sohvalla. Aamiaisen jälkeen päätin nostaa Elsan sykkyyn (vaikkei se siitä ole juuri nauttinutkaan). Ajattelin, että jos nyt vähän taas kokeilen pitää sitä sylissä, josko se oppisi vaikka nauttimaan siitä..
Alku näytti taas siltä, että kohta se varmaan loikkaa. Aloin rapsuttelemaan sitä masusta ja rinnasta, mistä se kovin pitää. Ja mitä tapahtuikaan? Elsa alkoi kehrätä, ja kohta se kehräsi kuin viimeistä päivää! Tassuilla "leipoi" ilmaa niin kuin sillä on tapana tehdä nautiskellessaan. Aloin melkein väsyä rapsutteluun, mikä ei ole koskaan aiemmin ollut mahdollistakaan, kun olen ottanut Elsan syliin. Se tuijotti minua suurilla, vihreillä silmillään ja nojasi päätään rintaani. Jalat sillä sojotti kyllä aika hassusti, mutta eihän kukaan ole seppä syntyessään! Sylissäolokin vaatii harjoittelua.
Kun Elsa oli loikannut pois, menin takaisin vuoteeseeni pitkittämään nousemista. Ja sieltä se hupsu kipitti perässäni, pomppasi viereeni kerjäämään lisää rapsuja. Elsalla todella on kaksi puolta. Toinen puoli Elsasta on juuri tällainen, minkä se näyttää minulle ja kumppanilleni. Toinen taas on se puoli, minkä se näyttää vieraille: Arka, saavuttamaton pikku Nipsu. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti